Majatalo Elsan tarina

Majatalo Elsa syntyi omistajan toteamuksesta, että Mäntsälässä ei ole paljoakaan majoituspaikkoja. Jo useamman vuoden ajan ajatus majatalosta oli olemassa, kun talojen myynti-ilmoituksia tuli selailtua – ilman sen suurempaa kiirettä lähteä toteuttamaan haavetta. Taustalla oli myös useamman vuoden haave työllistää itse itsensä.

Kun huomasin kyseisen kiinteistön myynti-ilmoituksen, mielenkiintoni heräsi. Kävin katsomassa taloa ensimmäisen kerran jo vuonna 2017, mutta tuolloin aika ei ollut vielä oikea. Kun keväällä 2018 totesin, että talo on edelleen markkinoilla, lähdin katsomaan taloa uudestaan ja tuolloin sydämeni jäi tähän taloon – halusin, että tästä tulee yritykseni. Selvittelyjen ja neuvottelujen jälkeen haave alkoi toteutumaan ja kesäkuusta 2018 alkaen taloa on remontoitu uutta elämää varten.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *